FIN MVA FI VPVA HAZELMOOR KOH-I-NOOR ”Stella”
Australianpaimenkoiranarttu, 18.3.2004 – 2.2.2018
Terveystiedot, testi-, kisa- ja koetulokset löytyvät KoiraNetissä
Harrastukset:
Stella saavutti vesipelastusvalion tittelin vuonna 2014. Tämä oli pitkän työn takana. Treeneissä Stella teki täydellisiä suorituksia, mutta kokeessa aina joku osa-alue epäonnistui. Lajina tämä on sellainen, jossa ykköstuloksen saavuttaminen edellyttää kaikkien neljän liikkeen onnistumista.
Stella sai TOKO:ssa kaksi 1-tulosta erikoisvoittajaluokasta. Valioituminen jäi lopulta saavuttamatta. Sama ongelma kuin vepessä eli treenit meni hyvin, mutta kokeet epäonnistuivat. En osannut motivoida Stellaa siten, että se olisi tehnyt kokeessa parhaansa. Niistä jäi kuitenkin monta muistoa kerrottavaksi sekä minulle että treenikavereille. Näin jälkeenpäin jo naurattaa, mutta kokeessa Stellan kekseliäisyys saattaa jotkut liikkeet nollille ja aina eri tavoin sai minut ällistymään.
Agilityssa kisasimme makseissa kolmosluokassa ilman sen suurempia saavutuksia. Tähän lajiin minulla itselläni ei ollut aikaa panostaa riittävästi. Hauskaa meillä kuitenkin oli.
PK-hakua ja -jälkeä harrastimme huvin vuoksi aikanaan. Emme kuitenkaan käyneet kokeissa.
Luonne:
Stella oli auktoriteetti, kuningatar, lauman vahva johtaja ja kurinpitäjä. Vanhoilla päivilläänkin se sai vieraatkin koirat kunnioittamaan ja tottelemaan itseään vain olemalla läsnä. Se ei koskaan provosoinut ketään eikä lähtenyt taisteluun. Sen voima muihin koiriin oli jotain käsittämätöntä.
Stella säilyy ikuisesti sydämessäni.