Woollandian Kultakimpale ”Sona”
Bordercollienarttu
18.11.2017 – 6.4.2018
Terveystiedot ja sukupuu löytyvät KoiraNetistä
Olen koonnut kuvia Sonan lyhyestä elämästä kuvagalleriaan.
Sona oli minulle täydellinen koiranalku. Iloinen, sosiaalinen, terhakka. Osasi lukea hyvin muita koiria. Sillä oli valtaisa taistelutahto ja halu leikkiä juuri minun kanssa. Sen nopea oppimiskyky löi minjut ällikällä. Iloitsin pennusta suunnattomasti ja odotin yhteistä tulevaisuutta.
Olisi ollut ihanaa seurata Sonan kehitystä ja päästä sen kanssa yhdessä nauttimaan paimennuksesta, tokosta, vepestä ja ties mistä muusta. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Sonalla todettiin maksashuntti, jota ei voinut parantaa edes leikkauksella. Hoitavan eläinlääkärin kanssa yhteistuumin todettiin, että armeliainta olisi päästää pieni pois ennen kuin kivut ja kärsimys kävisivät liian suuriksi.
Toisinaan joudumme tekemään rakkaiden nelijalkaisten ystäviemme suhteen vaikeita päätöksiä. Tämä oli minulle yksi vaikeimmista, mutta tiedän, että ainakaan nyt Sona ei joudu kärsimään.