|
|
|
|
27.12.2007
Tikrulla on ikää 2v ja vähän päälle. Sillä on mahdoton ruokahalu ja se onkin viime aikoina kerännyt massaa ympärilleen ihan kiitettävästi - 4kg?! Ihme, sillä se liikkuu vapaana maastossa edelleen melkoisen paljon. Todennäköisesti se puolustaa reviiriään naapurin kolleja vastaan, ainakin sen on melko rupinen koko ajan. Toisaalta se taitaa olla aika kova luu, koska pahempia jälkiä ei näy. Kotosalla se joko koisaa meidän sängyllä, huutaa ruokaa, leikkii koirien kanssa (Pommi on sen bestis) tai lötköttelee olohuoneen sohvan sarjalla.
|
|
|
Tikrusta on kasvanut pieni kollinkoltiainen. Se nukkuu päivät ja ryhtyy
leikkimään hullun lailla silloin, kun muu perhe menee nukkumaan.
Erittäin suloinen se silti on. Sen kynnet leikataan viikoittain, mutta se osaa muutenkin leikkiä kauniisti ilman kynsien käyttöä. |
|
Lempiharrastuksiin kuuluu mm. koirien jahtaaminen. Sohvan reunalla on tosi
hyvä paikka. Tässä vilahtaa aussimme häntä ja himpun verran lähemmäs jos
tulisi, niin Tikru olisi siinä kiinni.
Jostain syystä Tikru jättää Midi-vanhuksen rauhaan, mutta sekä Stella että Honey varsinkin ovat tottuneet olemaan kissan "hiiriä". |
|
|
Välillä loikoillaan lekoisasti lattialla. Stella sietää kauniisti kisun halailut, vaikka vähän nipistäisikin kuonosta tai korvasta. |
|
Tikru on aina kaikessa mukana, mitä tehdään. Esim. tässä ollaan yhdessä
surffailemassa netissä. Kyllä kissankin täytyy tietää, mitä maailmalla
tapahtuu.
Aiemmin piti tottua siihen, että koirat kulkee askel askeleelta perässä. Nyt siihen joukkoon on liittynyt kissamme. Se on leimautunut koiriin melkoisesti. Heti kun koirat menevät tarhaan ja kisu jää yksin sisälle, se alkaa itkeä. |
|
|
Kääk - iskän sylissä on katti!!!! |
Mäkin oon täällä - kato nyt mua vähän, please! |
|
Hei mikä toi on? |
No jo on kumma - eikö se tajua, että mä oon talon pomo? |
Sainpas sen hereille - äkäkutti. |
Jukra, se liikkuu. |
|
On se siellä ja sen on pakko tulla ulos... |
|
|
|
Nuo koirat ei vielä tiedä, mutta se pomon paikka on mulla - päivänselvä asia. Eiks nii?! |
|
|
|
Jee - mulla on oma tipu! |