| Kennelliitto | |
| ¦ V |
|
| Etelä-Hämeen Kennelpiiri | Palveluskoiraliitto |
| ¦ V |
|
| Lounais-Hämeen Kennelkerho | |
| ¦ V |
|
|
Maa- ja vesipelastusosasto / vesi: |
|
|
1994 kokosivat juuri Suomen ensimmäisen vepekoulutusohjaaja-kurssin käyneet Sari Helin (ent. Oksanen) ja Anne Rekola (ent. Rekunen) porukan isojen koirien omistajia yhteen. Kerättiin kolehti, jolla ostettiin kumivene kimppaan ja niin saatiin homma alkuun.
Aluksi toimimme Kanta-Hämeen Pelastuskoirien alaisuudessa, josta siirryimme nykyiseen seuraamme, Lounais-Hämeen Kennelkerhoon, vesipelastusjaostoksi. Porukkamme nimi Lutra Lutra (=saukon latinankielenen nimi) on perustajajäsenemme Olli Pylkkösen idea, onhan saukko varsinainen ‘vesipeto’ , joten nimi soveltuu hyvin myös meille!
|
|
|
Vuosien varrella koulutusohjaajiksi on kouluttautunut tähän mennessä kuusi henkilöä (Olli Pylkkönen, Marianne Vepsäläinen, Sirpa Ryyppö, Anne Ojanen, Mira Mäkeläinen ja Eija Yrjölä) sekä yksi (Marika Mäntylä) palkintotuomariksi. Koiria on kisaamassa käynyt vuosien varrella toista kymmentä, joista kolme on edennyt aina voittajaluokkaan asti, niistä Eija Yrjölän landseer-uros Väiski saavutti myös vepe-valion arvon v. 2000, ensimmäisenä landseerina Suomessa. Vuonna 2001 ensimmäisessä vesipelastuksen mestaruuskokeessa sijoittui porukastamme Eila Leppäsen spk-uros Tico komeasti hopealle. Alun perin porukka koostui pelkästään suurista roduista; Landseereista,nöffeistä ja leonberginkoirista.Myöhemmin on mukana ollut monia eri rotuja, esim. saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira, australianpaimenkoira, hollanninpaimenkoira, kultainen noutaja, labradorinnoutaja, novascotiannoutaja, kiharakarvainen noutaja, tanskandoggi, jne., monia monirotuisia unohtamatta. |
| Jo perinteeksi on muodostunut vepen puulaaki-ottelu loppukesällä.Se järjestettiin alkujaan Maskun, Hämeenlinnan ja Forssan vepe-harjoitteluporukoiden kesken, myöhemmin koitokseen liittyi vielä Jyväskylä.
Järjestämisvastuu vaihtuu vuosittain ja “koeliikkeet” riippuvatkin täysin järjestäjien mielikuvituksesta! Palkinnoksi voittanut joukkue (yleensä 4koiraa+4ohjaajaa) saa komean pokaalin ja tietysti mainetta ja kunniaa! Forssa ei vielä toistaiseksi ole onnistunut saavuttamaan ihan ykköstilaa, mutta osallistuminen ja hauskanpito on meille siinä se “juttu”.
|
|
|
Järjestämme joka kesä virallisen vesipelastuskokeen Forssassa.
Pyrimme innostamaan myös jäsenistöämme osallistumaan muiden vepe-porukoiden järjestämiin kokeisiin, niitä on joka kesä useita eri puolilla Suomea. Kokeeseen voi osallistua puoli vuotta täyttänyt lansu tai nöffi, tai yli yksi vuotias muun rodun edustaja (suoritettuaan ensin soveltuvuuskokeen). Monirotuiset eivät valitettavasti voi osallistua viralliseen kokeeseen, mutta edempänä kerrottuihin puulaakiin ja Vuoden Lutraaja-kisaan kylläkin! J Talvikautena olemme harrastaneet koirinemme hakua,tai esim. luontoretkiä, kysynnän mukaan.Tarkoitus on lähinnä pitää porukka kasassa talven
ajan, vepessä kun tulee olosuhteiden pakosta melkoinen harjoittelutauko vuosittain.
|
|
|