Marika Mäntylän teksti, joka perustuu Judi Adlerin artikkeliin A Dog Trainer´s Dozen: Thinking On Training.
Kouluttamisessa kertaaminen on hyvin tärkeää. Sama asia on toistettava kerta toisensa jälkeen, ja toistettava jälleen, ja taas toistettava. Et arvaakaan, miten monta kertaa liike on toistettava ennen kuin koirasi hallitsee sen suvereenisti. Työskentele yhden asian kanssa kerrallaan: näytä ensin koirallesi miten jokin asia tehdään, auta sitten koiraa tekemään se, ja jatka näin kunnes koirasi osaa liikkeen yksinkin. Huokailet ylpeydestä; koirasi oppi asian. Ollakseni rehellinen, olet väärässä, koirasi ei ole vielä oppinut liikettä. Kun se ensimmäisen kerran tekee mitä haluat, kyseessä silkka sattuma ja hyvä tuuri. Ja niin voi olla toisella ja kolmannellakin kerralla. Viides kerta saattaa jo olla taitoa ja osaamista, ja siltikin seuraavalla harjoituskerralla ensimmäinen yritys voi mennä pieleen. Kun koirasi toimii heti harjoitusten alussa oikein, ja koko niiden aikanakin, voit olla varma, että se todella hallitsee asian. Älä siirry seuraavaan vaikeustasoon ennen kuin koirasi osaa toimia alemmalla. Ja muista: kerta on sattumaa.
Koirankoulutusopasta on vaikea kirjoittaa. Jos toimittaja kuvailee jokaisen harjoitus- ja toistokerran, kirja painaa 20 kiloa eikä kukaan jaksa lukea sitä läpi ikävystymättä kuoliaaksi. Niinpä kirjoittaja tyytyy sanomaan: Toista. Tämä tarkoittaa, että liike on toistettava kymmenen kertaa tai viisikymmentä kertaa... siis niin kauan, että koira hallitsee asian. Joskus kahdessa kerrassa on tarpeeksi, joskus kaksituhatta kertaa ei riitä. Noudata oppaan neuvoja, mutta tarkkaile koko ajan omaa koiraasi ja toimi sen mukaan.
Kouluttaminen muistuttaa lääkekuuria: ei ole mitään järkeä syödä koko antibioottikuuria kerralla, vaan annostusohje neuvoo syömään tabletin aamuin illoin.
Pitääkö istumista harjoitella satoja kertoja? Taivas varjelkoon, ei! Pennulle kolme, neljä tai viisi kertaa on aivan riittävästi. Jos haluat jatkaa, pidä pieni tauko, ja pyydä pentua istumaan sitten uudelleen. Pennusta turha toistaminen on tylsää, ja se saattaa elävöittää suoritusta. Älä anna sen tehdä sitä, sillä alkuperäinen idea muuttuu. Vaadi pentua tekemään aina samalla tavalla, täsmälleen niin kuin sinä haluat. Muista lopettaa harjoittelu ennen kuin se ikävystyy.
Vanhemman koiran kohdalla toistojen määrä riippuu yksilöstä. Jotkut koirat suorastaan rakastavat saman asian tekemistä kerta toisensa jälkeen. Toiset taas kyllästyvät äkkiä aivan kuten pennutkin. Monet nöffeistä ovat juuri tällaisia. Koirasi on ainoa joka tietää, miten monta kertaa liike on toistettava. Ja sinä, mikäli opit lukemaan koiraasi.
Ihmiset ymmärtävät toisiaan jatkuvasti väärin. Eri kulttuureissa viestitään eri tavalla. Suomalaiset sietävät pitkiä taukoja, amerikkalaiset täyttävät hiljaiset hetket heti puheella; niinpä amerikkalaiset ovat suomalaisten mielestä töykeitä ja hyökkääviä. Amerikkalaiset taas ajattelevat, että me olemme hidas-älyisiä. Jos viestintä vaihtelee näin paljon saman lajin sisällä, arvatkaapa millaisia kommunikaatiokatkoksia koirien ja ihmisten välillä on?
Muista antaa koirallesi selkeitä käskyjä. Selkeä käsky on sellainen, että koira ymmärtää sen oikein, siis haluamallasi tavalla. Ongelma piilee juuri tässä. Tullessasi kotiin nallevauvasi hyppii sinua vasten, ja riemuissaan vielä riepottelee pienillä veitsenterävillä naskalihampaillaan housunlahjettasi. Torut sitä: Riina, lopeta tuo! Olet kuitenkin onnellinen nähdessäsi pennun jälkeen, ja sinusta on kerta kaikkiaan hurmaavaa nähdä, että sekin on ikävöinyt sinua. Sitä paitsi housuthan ovat vanhat. Niinpä onnentunteesi välittyy koko kehostasi. Vaikka omasta mielestäsi kiellät koiraasi selkeästi sanomalla lopeta, koirasi reagoi äänensävyysi ja muuhun nonverbaaliin viestintääsi. Ja viestisi on tämä: Kiva nähdä sinua taas, jatka vain hyppimistä ja repimistä, minä pidän siitä.
Koiralle kaikki asiat ovat mustavalkoisia, se ei näe harmaan eri sävyjä. Asia on joko oikein tai väärin,
se ei tarkastele asioita yhdestä kymmeneen skaalalla. Desing-housuissa ja risaisissa farkuissa roikkumisessa ei ole eroa.
Koiralaumassa viestitään hyvin selkeästi. Nuoleminen, hännän heiluttaminen, hankaaminen, nuuskiminen ja jopa hymy merkitsevät hyväksymistä. Näykkiminen, pureminen, muriseminen ja isottelu taas uhkailemista ja kieltoa. Signaalit ovat niin selkeitä, ettei niitä kerta kaikkiaan voi tajuta väärin.
Näinhän se on, sinä ajattelet, mutta asian huomioiminen käytännössä onkin sitten toinen juttu. Haluat käyttäytyä mukavasti ja herttaisesti koiraasi kohtaan, ja äänensävysi on sen mukainen. Et millään haluaisi karjua tai huutaa koirallesi. Valitettavasti ilmoitat koiralle hyväksyväsi sen käytöksen, ja niinpä se jatkaa hyppimistä ja lahkeen repimistä. Toki omistaja haluaa koiransa käyttäytyvän hyvin, mutta hän on joko haluton tai kyvytön ilmaisemaan, miten haluaa koiran toimivan. Niinpä pentu kasvaa ja omaksuu koko ajan ei-toivottuja käyttäytymistapoja, ja niistä pois kouluttaminen on vaikeaa.
Tärkeintä on opettaa koiralle, mikä on oikein ja mikä väärin. Miellyttäväkäytöksisin, onnellisin ja parhaiten koulutettu koira kuuluu omistajalle, joka osaa tehdä koiralle selväksi, mikä on oikein ja mikä väärin. Hän vahvistaa haluamiaan toimintoja, ja sammuttaa huonot. Ja tietenkin sellaisella tavalla, että viesti menee koiralle perille. Hän ei ole ankara, luja kylläkin, ja hän osaa ilmaista tahtonsa selkeästi. Näin kasvatettu koira oppii pian, mitä siltä odotetaan ja tekee niin nopeasti ja mielellään.
Mikäli koira ei ymmärrä, mitä siltä oikeastaan vaaditaankaan, se tuntee itsensä koko ajan epävarmaksi. Koira haluaa kiihkeästi miellyttää sinua, mutta se ei tiedä, mitä oikeastaan haluat. Jollet kerro sitä selvästi, valtaosa energiasta kuuluu arvailemiseen, ja puolet ajasta väärintoimimiseen. Tämä on julmaa koiraa kohtaan. Nainen, jota aviomies pahoinpitelee, on samassa tilanteessa. Hän ei koskaan tiedä, mistä sanasta tai teosta tulee nyrkkiä. Toisinaan mies hyväksyy hyvänhuomenen toivotuksen, toisinaan ei. Mikäli välillä kiität koiraasi kun se hyppii sinua vastaan (kiitos voi siis olla nonverbaalinenkin), ja toisinaan taas rankaiset, koirasi on pahoinpidellyn vaimon osassa. Mitä tahansa sitten vaaditkin koiraltasi, ole aina johdonmukainen ja ilmaise selkeästi mitä haluat. Silloin koirasi tekee niin kuin haluat varmasti, nopeasti ja tyytyväisenä.
Asiassa on toinenkin puoli. ”Rehellisestä kiukusta” on jopa hyötyä kun kouluttaa koiraa. Koirien keskinäisissä suhteissa ”rehellinen kiukku” osoittaa valtaa. Näin käyttäytyvä koira on muiden mielestä tiukka ja lujaluonteinen. Muut eivät ole onnettomia tai hyljeksi näitä koiria. Ne vain irvistävät ja murisevat takaisin, tai jopa purevat. Ja kärsivä koira muistaa. Näin laumassa toimitaan.
Ennemmin tai myöhemmin koirasi ei tee niin kuin sinä haluat. Usein tämä johtuu siitä, että koirasi ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Jos et ole kouluttanut koiria vielä kauaa, sinua harmittaa, miksei koirasi tee niin kuin haluat. Kyse ei ole yhteistyösopimuksen irtisanomisesta tai ilkeydestä, koirasi koko ruumis kirsusta nenänpäähän kielii epävarmuudesta, mutta sinä et tunnista näitä merkkejä.
Tällaisessa tilanteessa et saa suuttua koirallesi. Viha ei auta tippaakaan, se vain pahentaa tilannetta entisestään. Nöffi hämmentyy todella, jos suutut sille vaikka se on yrittänyt parhaansa.
Mutta jos koirasi tietää tarkalleen, mitä sen pitäisi tehdä, mutta ei siitä huolimatta tee niin, suuttuminen on paikallaan. Jos huomautat asiasta lempeästi, eikä koirasi reagoi mitenkään, vaan tekee samat virheet kerta toisensa jälkeen on syytä puuttua koiran puuhiin rivakasti.
Koira käyttäytyy samalla tavalla kuin uhmaikäinen kolmevuotias. Sen on otettava selvää, tarkoititko sittenkään sitä mitä sanoit. Ja sinun on ilmoitettava sille lujasti, että tarkoitit. Koirasi on tästä vain onnellinen, ja sinä olet taas sen johtaja.
Jos kävelet koirasi kanssa korttelin ympäri kahdesti viikossa, sen kunto ei kestä rankkoja uintikeikkoja, olivatpa sen nivelet sitten miten taivaallisen muotoiset tahansa. Kun tulet harjoituksiin ensimmäisen kerran talven jälkeen, älä odota, että koirasi jaksaa uida vaadittavat matkat. Vaikka koirasi olisi huippukunnossa, anna sen levätä välillä. Onhan töissäkin kahvitaukoja, ja nöffisi tekee töitä vedessä.
Onko vesipelastus sitten näin raskasta? Ei se vaikuta kovinkaan rankalta työltä kun seuraa kokeita. Ajattelepa vaikka alokasluokkaa, uintimatkaa kertyy 210 metriä, ja koira on vedessä vajaat kymmenen minuuttia. Koirasi on kuitenkin kokeen jälkeen aivan lopussa. Toki fyysinenkin rasitus on suuri, mutta vielä enemmän se rasittuu henkisesti. Koirahan ”kytkeytyy päälle” jo kun parkkeeraat autoa rannalle. Se seuraa koko ajan valppaana, mitä rannalla tapahtuu, sen päässä raksuttaa koko ajan. Kaikki toiminta, vieraat koirat ja ihmiset rasittavat sitä myös. Ja tietysti itse suorituskin. Kotona tai miksei jo autossakin, koira asettuu makuupaikalleen häntäänsä heiluttaen, sulkee silmänsä, vaipuu syvään uneen, ja kuorsaa autuaana. Se on todella väsynyt. Vaikka olisit juoksuttanut sitä metsässä koko päivän, se ei olisi yhtä väsynyt. Henkinen työskentely on paljon rankempaa kuin fyysinen!
Nöffihän on rakentunut vesityöskentelyyn soveliaaksi. Kuitenkin korviin saattaa mennä vettä, ja tämä aiheuttaa ongelmia, jopa korvatulehduksen. Hyvä uimari osaa kyllä sulkea korvansa niin ettei sinne pääse vettä, mutta esimerkiksi veneestä hypyssä korviin saattaa siitä huolimatta päästä vettä. Koirat osaavat ravistaa veden pois korvistaan itsekin, mutta muista tarkistaa korvat joka harjoituskerran jälkeen.
Kaikki terveysongelmat eivät johdu koiran koosta tai genetiikasta. Nimittäin saasteet, ja niiden kautta ihottumat, ovat kaikkein suurin terveysriski. Hyvänä yleissääntönä voisikin sanoa, että jollet itse uisi jossakin järvessä, älä myöskään päästä koiraasi sinne. Itse asiassa koira tarvitsee puhtaamman uimaveden kuin ihminen. Paljaalta iholta on helpompi pestä saasteet ja liat pois kuin raskaan, kaksikerroksisen turkin alta. Jos ihottuma pääsee pahaksi, sen hoitaminen on ehdottomasti eläinlääkärin asia, ja paranee vain antibioottien avulla.
Ampiaiset ja mehiläiset ovat yksi vaaratekijä. Nöffillä on niin paksu turkki, ettei ötököillä jää muuta pistämispaikkaa kuin huulet, kitalaki ja kieli. Jos koirallasi on vähänkin taipumusta allergisuuteen, sen pää turpoaa kuin pallo, eikä se pysty hengittämään. Pidä aina mukanasi kyytabletteja, ja anna koiralle pari tablettia.
Vesipelastus kesällä tarkoittaa aurinkoa ja lämpöä, jos olet onnekas. Tätä neuvoa ei voi koskaan toistaa liikaa: Älä jätä koiraa autoon kuumalla ilmalla. Tiedän, että on paljon hauskempaa odottaa omaa vuoroaan rannalla kun koira ei vöyhkää narun päässä, mutta älä siltikään jätä koiraa autoon. Auto muuttuu hetkessä paistinpannuksi, ja koirasi saa lämpöhalvauksen. Älä usko, että se ei osu sinun kohdallesi. Joka vuosi lukuisat koirat kuolevat lämpöhalvaukseen vain siksi, että niiden omistajat eivät kuvitelleetkaan, että niin voi käydä heidän koiralleen. Edes se, että jätät auton varjoon, ei riitä, sillä varjokin saattaa siirtyä.
Omistaja voi vaikuttaa moneen asiaan: Koiran peruskunnosta on huolehdittava joko uittamalla koiraa paljon tai lenkkeilemällä. Perustottelevaisuutta ja vaikkapa vientiä on jaksettava harjoitella muuallakin kuin vepeharjoituksissa.
Lähistöllä toimivasta vesipelastusseurasta on iso apua koulutuksessa.
Ensimmäinen aurinkoinen kesäpäivä; aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja linnut livertävät. Päivä on mitä parhain kulutettavaksi rannalla vepeilyn parissa. Heität kassiin uimapuvun ja pyyhkeen, puet rimpsullisen kesämekon päällesi, työnnät koiran auton, ja painat kaasun pohjaan. Oltuasi kaksi sekuntia rannalla tajuat pukeutuneesi väärin. Koirasi poukkoilee kiihtyneenä odottaessaan, että heität kepin veteen, ja talloo varpaasi kellertävän mustiksi, saattaapa vielä purra varpaitasi nopeuttaakseen liikkeitäsi. Päätätkin harjoitella ihmisen pelastamista. Painut veteen, ja muutut siniseksi ja kankeaksi jäätävän kylmässä vedessä. Lisäksi koirasi tatuoi reiteesi kynsillään kunnon naarmut, joista veri juoksee.
Märkä- tai kuivapuku pitää pelastettavan lämpimänä, ja rannalla olijoiden kannattaa varustautua sadevaattein tai ainakin ottaa vaihtovaatteet mukaan. Harjoituksissa jokainen osallistuja kastuu takuuvarmasti.
Kun totutat pentua veteen, anna sen leikkiä vesirajassa, mutta älä missään tapauksessa pakota sitä veteen. Vedessä on sinänsä kylliksi houkutetta pennulle, se menee kyllä aikanaan uimaan, siitä sen perimä pitää huolen. Pakottaminen pelästyttää pennun, ja se saattaa saada kammon uimista kohtaan.
Mikäli maa häviää äkillisesti jalkojen alta, tuloksena on hätääntynyttä räpiköintiä. Tavoitteena ovat rytmilliset ja rauhalliset uintiliikkeet, jotka koira osaa automaattisesti ellet edesauta paniikkireaktion syntymistä. Ihannetapaus olisi, jos pentu saisi juoksennella vesirajassa ja mukana olisi aikuinen uimahullu koira. Pentu seuraa taatusti mukana. Mallioppiminen on tehokas koulutuskeino. Voit mennä itsekin uimaan, pentu seuraa sinuakin. Muista kehua pentua, niin se tietää tehneensä jotain uskomattoman hienoa ja tärkeää. Hiljalleen tuleva vesipetosi menee itsestään veteen, eikä sinun ole tarvinnut käyttää pakotteita missään vaiheessa.
Aikuisen koiran veteen totuttelu tapahtuu samalla tavalla. Pennut ovat ennakkoluulottomia, mutta aikuisella voi olla kammo että kohtaan. Yksinkertaisin tapa kammon lieventämiseen on osoittaa koiralle, miten hauskaa vedessä on. Leiki kuin pikku lapsi; roiskuttele vettä - mikään ei ole nöffistä kiintoisampaa. Siirry syvemmälle, ja vierelläsi on musta seuralainen ennen kuin huomaatkaan.
Mikäli koirasi pitää noutamisesta, hyödynnä ominaisuutta, ja heitä keppi tai pallo veteen. Tosin riskinä on se, ettei koira mene veteen, jollei sille heitetä jotain.
Koirasi oppii vesipelastustehtävät paremmin, jos viihdyt itsekin vedessä. Monet ihmiset uivat huonosti tai eivät osaa uida lainkaan. Nöffeillä on tarkka vaisto. Kun ne vaistoavat, että tunnet olosi epävarmaksi vedessä, ne ovat huolissaan, ja haluavat sinut rannalle turvaan. Vaikka pelkäät vettä, älä anna periksi, tai ainakaan ajattele, ettet voi harrastaa lajia koskaan. Kun annat ajan kulua, nöffisi rauhoittuu vaikka vaistoaisikin sinun tuntevasi olosi epävarmaksi.
Jos olet todella kauhuissasi, on parempi että koirasi ui kokeneen uimarin rinnalla. Jollei koirasi ole tottunut uimaan yhdessä ihmisen kanssa, se saattaa raapia uimaria ja melkeinpä hukuttaa tämän. On hyvin yleistä, että nuoret nöffit toimivat juuri näin. Hyvä uimari selviää tilanteesta tönimällä koiran pois. Kun koira oppii uimaan rinnalla, pärjää huonokin uimari sen kanssa.
Vesi on voimakas houkutus nöffillesi. Kotioloissa nallesi on mitä rauhallisin otus, joskus tekisi mieli tökätä siihen
nuppineula ja testata, onko se edes elossa. Mutta tohtori Jekyll muuttuu salamaniskusta herra Hydeksi kun se tuntee
meren tuoksun sieraimissaan. Hyde saattaa herätä henkiin jo siinä vaiheessa kun pakkaat dummyn autoon.
Ole tarkkana kun otat koiran pois autosta. Yleensähän se istuu paikoillaan, ja odottaa lupaasi tulla ulos autosta. Nyt se ryntää pää kolmantena jalkana ulos. Nöffisi kiehuu jo kun sinä parkkeeraat autoa. Jos kuvittelet, että autat ensin muita rannalla olijoita kasaamaan kamppeita, ja vasta sitten otat koiran pois autosta, et todellakaan tunne herra Hydea. Koirasi nimittäin pujottelee ikkunan raosta ulos, ja vaikka muuntautuu aineettomaksi päästäkseen rannalle, ja pian. Pahimmassa tapauksessa se ei tohkeissaan muistakaan muuttua aineettomaksi vaan särkee ikkunat. Et aikonutkaan jättää koiraa autoon, siellähän on niin kuumakin. Ulkoilutat koirasi lähimmässä pusikossa, ja sidot sen kiinni tukevaan paaluun, ja menet rannalle seuraamaan mitä muut touhuavat. Arvaapa mitä? Koira on rannalla ennen sinua, ja saat hankkia joko uuden remmin tai pannan. Pidä koira remmissä, ja ole itse remmin päässä, mutta älä missään nimessä torkahda hetkeksikään. Koulutettukin koira saattaa rynnätä omia aikojaan veteen, ja sinä perässä.
Kun harjoittelette isommassa porukassa, ja koirasi tarkkailee muiden touhuja, vahdi sitä koko ajan. Kilpailuvietti on
toki hyvä asia, mutta koirasi uskoo vakaasti, etteivät muut osaa pelastaa dummya yhtä hyvin kuin se. Sen on päästävä
auttamaan. Vain se selviytyy hommasta. Vie aikansa ennen kun koira oppii odottamaan kärsivällisesti vuoroaan.
Sama pätee ihmislapsiin. Jotkut eivät osaa sitä vielä aikuisenakaan.
Älä harjoittele juoksuisen nartun kanssa. Muutos hienosta ladysta lutkaksi on nimittäin yhtä dramaattinen kuin tohtori Jekylistä Hydeen. Nartun keskittymiskyky on nollissa, ja se saattaa kesken treenien häippäistä omille teilleen levittelemään Chanel 5-hajuvettään. Jopa erittäin hyvin koulutetut nartut muuttuvat kuuroiksi juoksuaikana. Lisäksi vedessä läträäminen lisää tulehdusten vaaraa, eikä ole reilua kiusata uroksia tuomalla narttua edes rantaan.
Sanotaan, että haluat koirasi toimivan mestarillisesti veneen vedossa. Eli ensin koira odottaa lupaa tehtävän suorittamiseen, ui veneelle, ottaa köyden suuhunsa, eikä pudota sitä pois vaan ui se suussaan suoraan rantaan. Ajanotto loppuun kun koiran säkä ohittaa maalilinjan. Maalinja sijaitsee yleensä uintisyvyydessä, mutta kaikissa rannoissa tämä ei ole mahdollista, ja lisäksi koirat ovat eri kokoisia. Monella nöffillä on anturit tassujen pohjissa, eli ne pudottavat vetoköyden suustaan samalla hetkellä kun tassut ottavat pohjaan. Voittajaluokassa liike menee nollille, ja muissa luokissa vähennetään pisteitä (jun -1 piste, alo -2 pistettä ja avo -3 pistettä) kutakin puuttuvaa metriä kohden. Mikäli vene tai pelastettava jää yli viiden metrin päähän, liike menee kaikissa luokissa nollille.
Esimerkissä ongelma on viimeisessä osiossa, miksi siis harjoitella yhden osan vuoksi koko liikettä, kun voit osittaa liikkeen, ja harjoitella vain ongelmakohtaa. Myös pelastettava on tuotava rantaan saakka, ja lähtöpaikkana on avoimessa ja voittajaluokassa vene, joten keskittymällä ongelmakohtaan, eikä koko liikkeeseen, harjoittelet samalla myös muita liikkeitä.
Ohjaaja lähettää koiran rannalta veneen luo, ja koira vetää veneen rantaan. Huomio kiinnitetään rantautumisvaiheeseen. Ohjaaja voi esimerkiksi pitää siinä vaiheessa koiran suuta kiinni, niin ettei se pysty pudottamaan köyttä, tai jos koira osaa PIDÄ-käskyn, toistamalla sanaa. Viisas kouluttaja voi sitoa köyden kelluvan ja vesitiiviiseen maitokannuun tai mihin tahansa vastaavaan esineeseen, jota on helpompi käsitellä kuin venettä.
Jos kävisit koko liikkeen läpi, koira joutuisi toistamaan myös niitä osa-alueita, jotka se jo osaa. Harjoittelu veisi enemmän aikaa, ja koira kyllästyisi. Nyt energia suuntautuu juuri siihen, mihin halutaankin. Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä! On todellakin turhaa työllistää koira sellaisella, minkä se tekee lähestulkoon oikein saadakseen viimeisen osion kuntoon. Kun koira tuo veneen/maitokannun/jne rantaan asti, käy koko liike läpi. Jos kehut koiraa, vaikka suoritus ei ole ”täydellinen”, koira kuvittelee, että kaikki on kunnossa. Jos moitit sitä, koira ei voi tietää, missä vaiheessa se teki väärin. Osittamalla liikkeen vältyt tältäkin ongelmalta.
Tosin todellisuudessa koiran kouluttaminen ei ole näin yksinkertaista. Ennemminkin sääntö kuin poikkeus on se, että kun koirasi on oppinut uuden asian ja tekee sen loistavasti, jossakin toisessa asiassa ilmenee hankaluuksia. Ajatellaanpa, että koirasi intohimona on ankkojen jahtaaminen. Jos se näkee tai haistaa vilauksenkin ankasta, se ryntää suoraa päätä lampeen. Lopetit moisen puuhan tykkänään: koirasi pysyy rannalla eikä edes huomaa ankkoja. Olet kerta kaikkisen ylpeä itsestäsi. Kun vesipetosi pitäisi seuraavan kerran käskystäsi noutaa esine vedestä, koirasi ei edes mene veteen. Tarkoituksesi oli opettaa, että ankkoja ei saa jahdata, mutta opetitkin, että veteen ei saa mennä. Älä kuitenkaan masennu: on helppoa saada jo kerran opitut asiat uudelleen kuntoon.
Kun koira tietää, mitä siltä odotetaan ja toimii moitteettomasti maalla, ilman pitkää naruasi ja apuasi, siirrytään harjoittelemaan VETEEN. Ja jälleen kerran aloitetaan kaikki alusta: välimatkaa kasvatetaan asteittain, häiriötä lisätään, vaihdetaan avustajaa jne. Amerikassa käytetään myös vesiharjoittelussa pitkää narua, joka onkin hyvä keino varmistaa koiran päätyminen oikeaan paikkaan. Jos pitkä naru tuntuu ongelmalliselta, voi ohjaaja uida koiran rinnalla. Tässä tavassa piilee se riski, että koira oppii viemään esineen ainoastaan ohjaajan uidessa vierellä. Esineen kanssa harjoitteluun siirrytään kuitenkin vasta kun koira ui kenen tahansa luo, mille etäisyydelle tahansa.
Ennen varsinaista vientisuoritusta kannattaa ottaa taas rannalla lyhyt kertaus esineen suussapitämisharjoituksia, ja tehdä muutama esineen vienti avustajalle maalla. Ja sitten vihdoinkin lähetetään avustaja veteen, aluksi lyhyelle etäisyydelle. Koiralle annetaan käsky ja avustaja alkaa kutsua. Koiran lähdettyä kannattaa ohjaajan olla hiljaa ja avustaja hoitaa kutsumisen ja kehumisen, sillä kuullessaan takaansa ääntä koira helposti kääntyy. Lisäksi koiran huomio pysyy koko ajan avustajassa. Jos koira pudottaa esineen kesken matkaa, kannattaa yrittää saada se tarttumaan uudestaan esineeseen käskyllä tai millä tavalla tahansa. Seuraavalla kerralla on oltava entistä tarkempi. Koiran ollessa vasta pudottamaisillaan esinettä kielletään ja annetaan käsky pitää sitä suussa. Jos tämäkään ei tepsi, ohjaaja voi uida koiran rinnalla ja pitää huolen siitä, että esine todellakin pysyy suussa. Jos koiralla on ongelmia esineen palauttamisessa, avustaja voi yrittää käyttää pitkää narua, mutta koiran reaktio nykäisyyn saattaa olla esineen pudottaminen. Koiraa on muistettava kehua AINA kun se palauttaa esineen!!!
Harjoitteleminen on aivan samanlaista. Jotkut kouluttajat harjoittelevat ensin alokasluokan liikkeitä, ja siirtyvät aikanaan voittajaluokan liikkeisiin. He etenevät huoneesta toiseen. Toiset harjoittelevat ensin sekä esineen että köyden vientiä, ja vasta sitten muita alokasluokan liikkeitä.
Toimit kummalla tavalla tahansa, lue koko sääntökirja ensin läpi. Liikkeethän on pohjimmiltaan aika samanlaisia: koira noutaa vedestä jotakin tai vie veneeseen esineen tai köyden. Jos harjoittelet esineen vientiä, silmäile sääntökirjaa ja katso, miten liike tehdään eri luokissa. Pidä aina tähtäimenäsi voittajaluokan suoritusta. Esimerkiksi esineen vienti -liike loppuu alokasluokassa siihen, kun veneessä oleva ohjaaja saa esineen käteensä, mutta avoimessa luokassa koiran on palattava takaisin rantaan. Kun harjoittelet vientiliikettä, vaadi koira alusta alkaen palaamaan rantaan, äläkä anna sen jäädä pyörimään veneen viereen. Voittajaluokan köyden viennissä koiran on vietävä köysi vieraalle ihmiselle, mikä voi olla aikamoinen kynnys koiralle, joka on oppinut viemään vain ja ainoastaan sinulle. Kun muistat lopullisen tavoitteen, harjoittelet jo alokasluokan liikettä niin, että veneessä esinettä on vastaanottamassa välillä vieras ihminen.
Älä myöskään kuvittele, että sinun pitää harjoitella siinä järjestyksessä kun liikkeet ovat sääntökirjassa. Jokaisella harjoituskerralla ei kannata tehdä kaikkia liikkeitä, ja koiraa on turha tylsistyttää sellaisilla liikkeillä, jotka se jo osaa. Keksi ja sovella uusia liikkeitä, ja elävöitä harjoituksia uusilla liikkeillä. Anna koiran myös välillä nauttia pelkästä uimisesta, kaikkiin rantareissuihin ei tarvitse liittyä tavoitteita.
Katsekontakti ei välttämättä ole paha asia. Vesipelastuksessa on tärkeää, että koiralla on näköyhteys koko ajan noudettavaan ”esineeseen”. Varmista, että koirasi näkee esineen, ennen kun lähetät noutamaan sitä. Esimerkiksi veneen vetoköyttä voi näyttää koiralle ennen kun vene ajetaan poijulle. Tämä on myös hyvä motivointikeino. Olen myös huomannut, että kirkkaassa auringonpaisteessa koirat joutuvat toimimaan milteipä sokkona. Ne voivat uida monta metriä veneestä ohi tai rantautua aivan missä kohtaa rantaa tahansa.
Mikäli lähistöltä ei löydy harrastajia, kokoa sopiva porukka kasaan. Vuosittain järjestetään vesipelastusleiri, jonka yhteydessä pidetään koulutusohjaajakurssi. Mikäli intoa riittää, kouluttaudu itse vesipelastusohjaajaksi. Leiri kokoaa lajin harrastajat eri puolilta yhteen, joten vaikket olisikaan kiinnostunut muiden kouluttamista, kuulet kurssilla erilaisista koulutusvaihtoehdoista.
Seurojen ja koulutusohjaajien yhteystiedot löytyvät NF-uutista sekä NF-yhdistyksen kotisivulta.
Kun pentu on tarpeeksi vanha kestämään hyppyjen rasituksen, on aika aloittaa kuivaharjoittelu. Voit harjoitella säännöllisesti, vaikkei koira olisi vielä edes nähnyt järveä. Ennen veteen menoa saat opetettua koiralle hyppy-sanan merkityksen. Aloitan opettamisen aina pyytämällä koiraa hyppäämään alas sohvalta tai ulos autosta. Kun koira tajuaa sanan merkityksen, siirrymme veneestä hyppyyn.
Mikäli sinulla on kotona vene, kokoa se pihalle, ja aseta vaikka kahden lavan päälle, niin maahan on pidempi matka. Itse säilytän venettä trailerin päällä, ja kuivaharjoittelen myös niin, että koira hyppää veneestä, joka on trailerin päällä. Laitan alle heiniä tai olkia, jotta alastulo olisi mahdollisimman pehmeä.
Englantilaisessa veneessä hypyssä koira hyppää ensin veneestä veteen, ja vetää sitten samaisen veneen rantaan. Ohjaaja saa itse päättää, heittääkö hän ensin köyden veteen, ja käskee sitten koiraa hyppäämään, vai antaako hän koiralle vetoköyden suuhun jo veneessä. Itse opetan koiran aina niin, että annan köyden suuhun jo veneessä. Ja tietenkin teen näin myös kuivaharjoitellessani!
Toki on iso asia siirtyä veteen, mutta kuivaharjoittelusta on aina hyötyä, vaikka ensi alkuun voisi tuntuakin siltä, että siirtovaikutus on nolla. Conrwalliissa sikäläiset vepeilijät ovat kehittäneet säädettävän laiturin. Ensin laituri on veden tasalla, ja kun koira uskaltaa hypätä veteen, nostetaan korkeutta. (Englannissa liike voi alkaa laiturilta.) Itse harjoittelen paikassa, jossa vuorovesi hoitaa säädön. Lisäksi laituri on melko pitkä, ja joten korkeusero laiturilta veteen on aikamoisen alun ja lopun suhteen. Suosittelen ideaa muillekin! Samalla tavalla muuten opetetaan italialaiset työkoirat hyppäämään helikopterista veteen.
Kristiina Vuori
Amerikkalaisissa vesipelastuskokeissa on esineen viesti sekä juniori- että senioriluokassa, liikkeet poikkeavat suomalaisesta vientiliikkeessä, mutta uskoisin jenkkivinkeistä olevan myös suomalaisen vientiliikkeen opettelussa.
Junioriluokan liike "Take a line" (suomennan sen tässä yksinkertaisesti köydenvienniksi) tapahtuu sääntöjen mukaan seuraavasti: Koira ja ohjaaja odottavat rannalla. Avustaja menee n. 17m etäisyydelle veteen. Avustajan ollessa paikallaan tuomari kysyy ohjaajalta "Oletko valmis?" ja antaa sen jälkeen luvan aloittaa. Koiralle sallitaan yksi aloitus. Ohjaaja antaa koiralle 25m pituisen köyden, joka voi toisesta päästään olla solmittu kantamisen helpottamiseksi. Ohjaaja voi laittaa sen koiran suuhun, heittää veteen tai innostaa koiraa köyteen muulla tavoin. Koira pitää köyttä suussaan ja ohjaajan suullisesta käskystä/käsimerkistä menee veteen ja kantaa köyden avustajalle. Avustaja saa kutsua koiraa nimeltä. Suullinen kannustus ja ylimääräiset käskyt ovat sallittuja koiran työskennellessä. Ohjaaja pitää köyden toisen pään rannalla. Suoritus päättyy avustajan tarttuessa köyteen. Koiran ei tarvitse luovuttaa köyttä avustajalle. Tuomari antaa merkin suorituksen päättymisestä. Aikarajoitukset ovat 1min köyteen tarttumiseen ja 2min viemiseen. Tämä vastaa vain osittain meidän "esineen vientiä" esim. esine viedään veneelle, käskyjen määrä on rajoitettu kuuteen ja koiran on luovutettava esine. Koulutusohjeissa on kuitenkin hyviä perusvinkkejä, jotka pätevät myös meidän liikkeeseen.
Ensinnäkin opetus edellyttää, että koira OSAA JO käskystä tarttua esineeseen ja pitää sitä suussaan, noutaa sen käskystä ja kantaa sen sitä esim. seuratessa sekä perustottelevaisuutta (luoksetulo jne..). Amerikassa koulutuksessa painotetaan jokaisen VEPE-liikkeen opettamisessa aina ensin MAALLA TAPAHTUVAA HARJOITTELUA. Kuten missä tahansa opetuksessa, liike kannattaa purkaa osiin, joita ensin harjoitellaan erikseen ja vaikeutta lisätään asteittain. Tämä siis ns. yleispätevänä vinkkinä...
Esineen viennin harjoitteluun tarvitaan kaksi ihmistä. Ensin harjoitellaan MAALLA ja ilman esinettä. Aluksi koira on kytkettynä esim. pitkään naruun tai hihnaan. Koira istuu ohjaajan vierellä. Annetaan hihna ja iso kourallinen nameja avustajalle. Varsinkin aremmalle koiralle on hyvä aluksi, jos avustaja on tuttu. Avustaja kutsuu koiraa ja samalla perääntyy vähän. Namia voi vaikka näyttää koiralle. Koiraa kutsutaan koko matkan, ja sillä hetkellä kun se saapuu, sitä kehutaan ja palkitaan. Tämä ei ole luoksetuloharjoitus, joten on tarpeetonta vaatia koiraa istumaan avustajan eteen tai sivulle. Jo alussa, vaikkei koiran suussa olisikaan esinettä, käytetään käskyä "VIE". Käskyn jälkeen avustaja kutsuu koiraa. Ohjaaja voi halutessaan käskyn ohella lisätä käsimerkin (osoittaa suuntaa eteenpäin), mutta kokeissa suullinen käsky + käsimerkki lasketaan kaksoiskäksyksi.
Kun koira juoksee avustajan luo ongelmitta, lisätään etäisyyttä. Pitkä hihna tai naru on tässä avuksi varmistamassa, että koira juoksee oikeaan paikkaan. Avustajan ei tarvitse kutsuessaan perääntyä jos koira juoksee reippaasti. Jos koira lähtee laiskahkosti, ohjaaja voi aluksi juosta osan matkasta sen mukana. Useimmat nöffit kyllä juoksevat reippaasti namin luo!!! Koiran edistyessä lisätään häiriöitä ja vaihdetaan avustajaa, koska koiran on mentävä vieraan luokse. Jälleen pitkästä narusta on hyötyä...(harhapolut saadaan eliminoitua välittömästi). Kun koira tuntuu varmemmalta, aletaan harjoittelu esineen kanssa. Ennen varsinaista viennin harjoittelua kannattaa kerrata lyhyesti esineen suussapitämistä ja kantamista.
Harjoittelu esineen kanssa tapahtuu samalla tavalla kuin ilman esinettäkin. Koira on ohjaajan vierellä esine suussaan ja avustaja vähän matkan päässä koiran pitkä hihna ja nami kädessään. Koiralle annetaan käsky ja avustaja alkaa kutsua sitä. Aluksi ohjaaja juoksee koiran vierellä varmistaen, että se todella kantaa esinettä. Välimatka on ensin lyhyt, sitä kasvatetaan vasta, kun koira suorittaa liikkeen varmasti. Avustajan roolisuorituksella on tärkeä merkitys, nimittäin namin näkeminen liian aikaisin saa koiran sylkäisemään esineen pois suustaan kesken liikkeen, toisaalta keksi on koiran liikkeellepaneva voima (saattaa olla jopa ainut sellainen). Amerikkalaisissa säännöissä koiran ei tarvitse luovuttaa esinettä, niinpä tapana onkin opettaa se kiertämään avustaja. Meillä taas koiran on luovutettava esine avustajalle, joten kun koira on avustajan luona, annetaan "irti"-käsky (jonka koira jo osaakin...), jonka jälkeen kehutaan ja palkitaan sitä. Mielestäni kannattaa opettaa koira irrottamaan VASTA käskyn kuultuaan, tällä varmistetaan se saapuminen tarpeeksi lähelle avustajaa esine suussaan.
Kun koira tietää mitä siltä odotetaan ja toimii moitteettomasti maalla, ilman pitkää naruasi ja apuasi, siirrytään harjoittelemaan VETEEN. Ja jälleen kerran aloitetaan kaikki alusta: välimatkaa kasvatetaan asteittain, häiriötä lisätään, vaihdetaan avustajaa jne. Amerikassa käytetään myös vesiharjoittelussa pitkää narua, joka onkin hyvä keino varmistaa koiran päätyminen oikeaan paikkaan. Jos pitkä naru tuntuu ongelmalliselta, ,voi ohjaaja uida koiran rinnalla. Tässä tavassa piilee se riski, että koira oppii viemään esineen ainoastaan ohjaajan uidesssa vierellä. Esineen kanssa harjoitteluun siirrytään kuitenkin vasta kun koira ui kenen tahansa luo, mille etäisyydelle tahansa. (Tähän lisäisin kuitenkin, että koirasta, joka on jo oppinut esineen viennin esineen kanssa maalla saattaa tuntua ristiriitaiselta tässä vaiheessa noudattaa "vie"-käskyä ilman esinettä. )
Ennen varsinaista vientisuoritusta kannattaa ottaa taas rannalla lyhyt kertaus esineen suussapitämisharjoituksia, ja tehdä muutama esineen vienti avustajalle maalla. Ja sitten vihdoinkin lähetetään avustaja veteen, aluksi lyhyelle etäisyydelle. Koiralle annetaan käsky ja avustaja alkaa kutsua. Koiran lähdettyä kannattaa ohjaajan olla hiljaa ja avustaja hoitaa kutsumisen ja kehumisen, sillä kuullessaan takaansa ääntä koira helposti kääntyy. Lisäksi koiran huomio pysyy koko ajan avustajassa. Jos koira pudottaa esineen kesken matkaa, kannattaa yrittää saada se tarttumaan uudestaan esineeseen käskyllä tai millä tavalla tahansa. Seuraavalla kerralla on oltava entistä tarkempi. Koiran ollessa vasta pudottamaisillaan esinettä kielletään ja annetaan käsky pitää sitä suussa. Jos tämäkään ei tepsi, ohjaaja voi uida koiran rinnalla ja pitää huolen siitä, että esine todellakin pysyy suussa. Jos koiralla on ongelmia esineen palauttamisessa, avustaja voi yrittää käyttää pitkää narua, mutta koiran reaktio nykäisyyn saattaa olla esineen pudottaminen. Koiraa on muistettava kehua AINA kun se palauttaa esineen!!!
Amerikkalaisissa kokeissa senior-luokassa on kaksi "vienti"-liikettä; yhdistetty köydenvienti ja veneenveto sekä pelastusrenkaan vienti. Yhdistetyssä köydenviennissä ja veneenvedossa koira siis vie köyden veneelle, jossa oleva ohjaaja tarttuu siihen ja koira vetää veneen rantaan. Köydenviennin harjoittelu tapahtuu kuten junior-luokan liikkeessäkin, avustaja vain istuu veneessä...naapureilla saattaa kyllä olla hauskaa seuratessaan tämän tämän liikkeen harjoittelua maalla...Pelastusrenkaan viennissä koira vie pelastusrenkaan siihen kiinnitetystä köydestä kolmesta avustajasta sille, joka esittää hukkumaisillaan olevaa.
Vepekoululutuksessa, aivan kuten missä tahansa koulutuksessa, tärkeintä on aina muistaa KEHUA KOIRAA OIKEASTA SUORITUKSESTA!!! Koiralle on ensin opetettava vaiheittain liike ja vasta sitten kun se todella ymmärtää sen ja suorittaa varmasti, aletaan esittää vaatimuksia. Vaikka kilpailussa kehuminen lasketaankin ylimääräiseksi käskyksi ja siitä tulee virhepisteitä, harjoiteltaessa liikkeitä kehuja ja kannustamista ei saa unohtaa. Vepessä on erityisen tärkeää opettaa koiralle esineeseen tarttuminen ja sen suussapitäminen ja kantaminen, mieluiten tietyistä käskyistä, sillä se helpottaa suuresti liikkeiden opettamista ja vepessähän melkein kaikki liikkeet liittyvät "esineisiin" (köysi, noutoesine ja tavallaan myös hukkuva). Pitkän narun käyttö on meillä harjoittelussa uutta, mutta esimerkiksi palveluskoirien koulutuksessa narua hyödynnetään. Amerikkalaiseen vepeilyyn ja harjoitteluun on todella mielenkiintoista tutustua, sillä siellä lajia on harrastettu jo kauan ja nöffistit ovat sankoin joukoin ja innolla mukana.
Vepe on erittäin hauska ja antoisa laji sekä koiralle että ohjaajalle. Harjoittelussa tarvitaan ennen kaikkea aimo annos huumoria (ja lisäksi ehkäpä myös kärsivällisyyttä).
Lähteet:
Judi Adler: Water Work, Water Play
- A Training Guide for Newfoundland Water Rescue Work
Newfoundland Club of America: 1982 Water Test Regulations
Newfoundland Club of America: Water Test Training Manual
Leiki köydenvetoa rannalla, puistossa tai olohuoneessasi. Sido vanhaan sukkaan solmu ja heiluttele sitä pennun edessä, herättäen sen kiinnostuksen. Kun pentu käy kiinni sukkaan, kehu sitä ja liitä vetämiseen käskysana (vedä, hyvä pentu, vedä tms.) Anna pennun hoitaa suurin osa vetämisestä, ettet itse vahingoita nykimällä pennun pikku hampaita. Pidä toisesta päästä kiinni ja vedä nykimättä. Pentu voi tempoa ja kiskoa, jos haluaa. Anna pennun voittaa! Päästä irti juuri kun pentu kiskoo oikein kunnolla ja ole hämmästynyt ja ylpeä, kuinka vahva pentu onkaan! Kerro, että vetäminen on hyvä juttu ja pian koira yhdistää vetämisen käskyyn. Tämä vetoliike on pohjimmiltaan sama liike, jota koira tekee vetäessään venettä tai hakiessaan hukkuvaa vedessä.
Kun vetoleikki sujuu hyvin, ota pehmeä ja taipuisa köysi ja sido se vetolelusukkaan. Pentu jo rakastaa sukan repimistä. Mutta jos SINÄ oletkin kiinni sukkapäässä, pennun ainoa vaihtoehto on ottaa kiinni köydestä. Mitä nopeammin pentu oppii köyden vetämisen, sitä parempi. Kun pentu osaa kiskoa pehmeää köyttä, tee toinen sukka-köysi -lelu, jossa köytenä on hiukan kovempi, uppoamaton köysi, ja totuta pentu siihenkin. Alkuharjoittelussa ei vielä kannata käyttää kokopitkiä voittajaluokan köysiä. Kun koira oppii viemään ja vetämään lyhyitä köysiä, tarvitsette vain muutaman testikerran täyspitkän köyden kanssa. Lähinnä harjoittelua vaatii se, että osaa itse toimia köyden kanssa niin, ettei se mene solmuun! Jos haluat kokeilla solmua köyden päässä, sekin käy. Köyden pään voi kietoa myös vaikka tennispallon ympärille - se kelluu.
Kun koira osaa vetää käskystä, lisää hiukan kontrollia. Kun koira vetää köydestä, vastusta sitä hiukan käsiesi välissä ja kävele itse koiran perässä. Liitä tähän käskysana "vedä". Koira tuntee itsensä todella vahvaksi, kun huomaa, että pystyy vetämään sinut minne haluaa! Nyt kun koira vetää sinua iloisesti, vastusta hiljalleen enemmän ja enemmän, kunnes koira joutuu todella kiskomaan saadakseen sinut mukaansa. Sitten peli vaihtuu hiukan: sido oma pääsi köydestä johonkin kevyeen vedettävään, kuten pelastus- tai sisärenkaaseen, laudanpätkään tai mehukanisteriin (sitä voi täyttää hiekalla tai vedellä painoksi). Ota sitten koko köysi ja ala itse kiskoa esinettä perässäsi. Kun koira ottaa "auttaakseen" kiinni köydestä, vähennä oman vetosi osuutta vähitellen kunnes koira tekee itse kaiken vetämisen. Pysy koiran lähellä ja kannusta ja innosta jatkamaan.
Vauhti on innostavaa. Juokse ja pidä hauskaa vetolelusi kanssa ja koira tulee perässäsi innoissaan. Kun se lopulta nappaa köyden, sinun innostuksesi auttaa sitä jatkamaan. Jos koira kuitenkin irrottaa köydestä heti kun se muuttuu "elottomaksi", houkuttele koiraa ottamaan se uudestaan. Jos koira ei vedä, tee sinä se ja pidä HAUSKAA! Kohta koirakin käy kateelliseksi - miksi vain sinulla pitäisi olla hauskaa?!
Kun veto sujuu maalla, vedessä vetämiseen on enää lyhyt matka. Ota vain aluksi rauhallisesti ja etene hitaasti. Anna koiran ensin vetää rannalla, sitten matalassa vedessä kahlaten. Pidä koirahihnassa, jotta kontrolli säilyy ja voit rohkaista koiraa jatkamaan. Älä vedä hihnasta tai koira saattaa pudottaa köyden. Tarpeeksi toistoja ja pennusta kasvaa koira, joka osaa vetää venettä tai ihmistä. Älä aliarvioi pennun voimia. Pennut voivat helposti vetää pieniä veneitä. Itse toki tunnet pentusi ja sen kestävyyden parhaiten, älä rasita pentua liikaa.
USA:ssa vesipelastuskokeiden senior-luokassa yksi kuudesta suoritettavasta liikkeestä on sukellusnouto (Underwater retvieve). Tässä lyhyt esittely tästä meillä Suomessa vähemmän tunnetusta ja käytetystä vesipelastustehtävästä.
Sukellusnoudon ottaminen vesipelastuskokeen liikkeeksi perusteltiin ei niinkään käytännöllisenä vaan pikemminkin vaistomaisena, newfoundlandilaiselle tyypillisestä käytöksestä kertovana. Aluksi ainoa sallittu noutotapa edellytti, että koira painaa päänsä veden alle. Harjoituksissa ja kilpailuissa huomattiin kuitenkin, että monet koirat mieluummin kuljettivat (kaivoivat ja raapivat) pohjassa olevaa esinettä etutassuillaan matalampaan veteen, josta sitten ottivat sen suuhunsa ja palauttivat ohjaajalleen. 1978 noutoesineen kuljettaminen tassuilla sallittiin myös kokeissa.
1978 junior-luokkaan otettiin uusi liike ja sukellusnouto poistettiin. Senior-luokan sukellusnouto muutettiin varsinaista sukeltamista edellyttävästä liikkeestä entistä junior-luokan matalassa vedessä tapahtuvaa sukellusnoutoa vastaavaksi.
Nykyisten vesipelastuskoesääntöjen mukaan sukellusnouto tapahtuu seuraavasti: Ohjaaja ja koira menevät veteen syvyyteen, jossa vesi ulottuu koiraa vatsaan. Tuomari antaa luvan aloittaa suoritus. Ohjaaja heittää noutoesineen noin metrin päähän koirasta rannan suuntaisesti. Ohjaaja ei saa koskea koiraan, mutta voi liikkua koiran lähellä. Esineen voi heittää useita kertoja, liike tulee kuitenkin suorittaa kolmessa minuutissa. Koira voi noutaa esineen joko kuljettamalla tassuillaan matalampaan veteen tai ottamalla sen suuhunsa suoraan pohjasta. Esine on palautettava ohjaajalle käteen.
Jotta koira erottaisi noutoesineen sameammassakin vedessä siinä kannattaa olla vaaleita kuviota tai esim. teippauksia tummalla taustalla, tai päinvastoin. Esimerkiksi yksivärinen punainen esine ei erotu kovinkaan hyvin pohjalta. Esineeseen kannattaa myös kiinnittää ohut lanka tai siima, jotta se ei hukkuisi sameassa vedessä, jos koira ei jostain syystä löydä tai suostu noutamaan sitä.
Toiset newfoundlandilaiset alkavat luonnostaan käyttää etutassujaan saadakseen esineen matalampaan veteen, jolloin ohjaajan tehtävänä on lähinnä halutun käytöksen yhdistäminen tiettyyn käskyyn sekä koiran ohjaaminen rantaan päin. Jos koira ei luonnostaan tee kumpaakaan, voi sen esimerkiksi opettaa maalla kaivamaan käskystä , vähitellen pyytää sitä kaivamaan vedessä ja lopulta yhdistää kaivaminen noutoesineen kuljettamiseen.
Lähde: Judy Adler: The Water Play, The Water Work
¾ italialainen Mas on todellinen vesityökoira
Luottakaa koiraan
Lämmin vesi hohtaa kirkkaana Italian Rivieran rannikolla, mutta kauempana merellä Tigullion lahdelta puhaltavat tuulet ovat nostaneet aallot korkeiksi.
Musta newfoundlandinkoira Mas, ja sen omistaja Feruccio Pilenga katselevat merelle ja näkevät horisontissa värikkäitä purjeveneitä, jotka suunnistavat kohti satamaa. Merenkäynti on kovaa ja miehistöt ponnistelevat pitääkseen veneet kurssissa kovassa vastatuulessa. Yksi veneistä ajautuu väistämättä aallonmurtajan lähellä kallioita kohti.
Pilenga ja Mas ovat valmiina toimimaan. Newfoundlandinkoiria on käytetty kautta aikojen vesipelastustehtävissä. Rodun salaisia aseita ovat räpylämäiset käpälät, tyvestään leveä häntä, joka toimii peräsimenä sekä kaksinkertainen vettähylkivä turkki, jonka turvin koira pärjää Newfoundlandin saaren hyisissä vesissä.
Nöffit ovat massiivisia koiria. Isot yksilöt painavat yli 70 kiloa. Ne jaksavat vetää raskaita kuormia ja hinata veneitä. Newfoundlandinkoirat ovat ahertaneet kanadalaisten kalastajien rinnalla vuosikymmenien ajan. Ne ovat kiskoneet raskaita verkkoja merelle, vetäneet kalansaalista pursuvia kärryjä ja kantaneet veneiden kiinnitysköysiä. Pilenga kulkee varovasti liukkailla kivillä, Mars seuraa perässä ja haukkuu. Aallonmurtajan päässä mies ja koira hyppäävät epäröimättä veteen ja uivat kohti aalloilla keinuvaa purjevenettä.
Mas polkee määrätietoisesti vettä ja lähestyy venettä. Pilenga huutaa miehille: Heittäkää köysi koiralle! Miehet epäröivät, pitäisikö heidän luovuttaa viimeinen oljenkortensa koiralle.
Luottakaa siihen! Uskaltakaa luottaa! Pilenga huutaa ja osoittaa Masia, joka ui veneen ympärillä. Lopulta miehet heittävät köyden. Mas nappaa sen suuhunsa ja puree leukansa tiukasti yhteen. Pilenga käskee vetämään veneen avomerelle, ja Mas ryhtyy toimeen. Tassut tekevät väsymättä työtä, ja hitaasti vene kääntyy. Tuuli pullistaa purjeet, ja vene suuntaa turvallisille vesille. Masin työ on tehty. Se kääntyy ja ui takaisin rantaan isäntänsä luo.
Italiassa koulutusta vuodesta 1989
Masilla on ollut rodulle tyypillinen voimakas pelastusvietti pennusta asti. Newfoundlandinkoirat ovat hyväntahtoisia ja uskollisia. Näiden lempeiden jättiläisten ainoana vikana on voi pitää vastustamatonta halua pelastaa vedestä jopa uimarit. Viettinsä ansiosta newfoundlandinkoirista on tullut korvaamattomia apulaisia ihmisille kaikkialla maailmassa.
Englannin rannikolla newfoundlandinkoirat ovat partioineet hengenpelastajien kanssa jo pitkään. Rodun erityisominaisuuksia on hyödynnetty myös Ranskassa. Erään tarinan mukaan newfoundlandinkoira pelasti Napoleonin hukkumiskuolemalta.
Italiassa vesipelastuskoirien käytöstä ei ole kovinkaan paljon kokemusta ennen kuin Pilenga perusti pelastuskoirakoulun vuonna 1989. Muissa maissa kouluttajilla on tapana käskeä koira yksin veteen, mutta Pilengan koulussa koiran omistaja menee edeltä. Pilenga kertoo: "Koiramme eivät tee mitään, mitä kouluttaja ei tekisi. Yhteinen kokemus antaa luottamukselle perustan."
Mas koulutettiin vaikeisiin vesipelastustehtäviin. Se hyppää korkeilta laitureilta, pelastaa ihmisiä kalliorantojen tyrskyistä, hakee hätään joutuneen turvaan yli puolentoista kilometrin päästä mereltä ja hinaa veneitä.
Mas hyppää helikopterista
Uransa alkutaipaleella Mas joutui todellisiin tulikokeeseen, kun Italian rannikkovartiosto päätti testata koiran kykyjä Venetsiassa. Kun vapaaehtoinen rannikkovartija näytteli hukkuvaa, Mas loikkasi keikkuvasta moottoriveneestä pelastamaan hänet. Sankariteon ansiosta koira sai virallisen tunnuksen rannikkovartiostolta ja satamakapteenilta.
Vuonna 1994 Mas teki jotain vieläkin rohkeampaa. Helikopteri soveltuu hyvin vesipelastukseen, mutta kukaan ei ollut koskaan ajatellut että koira voisi kuulua kopterin pelastusmiehistöön. Pilenga tarjoutui mukaan Masin kanssa.
Koulutusvaiheessa heidät laskettiin mereen vaijerin kanssa, mutta eräänä päivänä käytössä olikin kopteri, jossa ei ollut vaijeria. Pilengan ja Masin oli hypättävä reilun kolmen ja puolen metrin korkeudesta Ticinojokeen.
"Mas ei epäröinyt hetkeäkään. Se hyppäsi ennen minua", Pilenga muistelee. Suurikokoinen, helikopterista hyppäävä koira on unohtamaton näky. Masin into hypätä ja aloittaa pelastustoimet välittömästi vakuutti epäilijät. Nykyään koiria koulutetaankin helikopterimiehistöjen käyttöön.
Mas on nyt 11-vuotias eikä enää partioi rannalla. Se tekee kuitenkin arvokasta työtä auttaessaan Ferruccio Pilengaa kouluttamaan uusia pelastuskoiria, jotka ottavat mallia sen uskomattomista suorituksista.